Kiireinen viikko sai arvoisensa uutisia, kun Yläkaupungin Yö julkisti Jyväskylän Energian kanssa toteutettavan taidekaappinäyttely -kilpailunsa avatuksi. Jyväskylän Energia ja Yläkaupungin Yö ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä taidekaappiprojektin tiimoilta, jonka tarkoituksena on tuoda taidetta lähemmäs kaupungin asukkaita sekä elävöittää Jyväskylän katuja.
KILPAILUUN VOI OSALLISTUA 19.4.2019 ASTI SÄHKÖPOSTILLA [email protected]

Tänä vuonna sähkönjakokaappeja on yhteensä 12 kappaletta. Lisäksi kolmella taiteilijalla on mahdollisuus saada taideteoksensa koristamaan sähkömuuntamon seinää. Yläkaupungin Yön tuotanto on seikkaillut osan näistä näyttelyyn tulevista kaapeista läpi, ja ottanut erikseen mitat kohteista. (Mitat löytyvät taulukosta alta, jota päivitetään sitä mukaan kun kohteita mitataan).
Viime vuosien tapaan myös tänä vuonna yleisöllä on mahdollisuus äänestää teoksista ne, jotka ansaitsevat päästä näytille Jyväskylän kaduille. Äänestys toteutetaan Yläkaupungin Yön -Facebooksivulla, ja se julkistetaan alkaneeksi 23.4.2019. Kilpailusta ja sen vaiheista tiedotetaan erikseen sen edetessä.
TAIDEKAAPPIPROJEKTI | |
MITAT (cm, leveys x korkeus) | |
KOHDE | MITAT |
Sähkönjakokaappi | 38,5 x 74,0 |
Sähkönjakokaappi | 38,5 x 74,0 |
Muuntamo | 199 x 109 |
Sähkönjakokaappi | 38,5 x 74,0 |
Sähkönjakokaappi | 38,5 x 74,0 |
Sähkönjakokaappi | 60 x 109 |
Sähkönjakokaappi | 58 x 109 |
Sähkönjakokaappi | 100,5 x 79 |

- Satama, Suuri Kompassi monumentin vierys
- Lutakko
- Lehtorannantie 10
- Rantaraitti Kylmänoro
- Sippulantie 6
- Hämeenpohjantie 5 ja 11
- Kypärätie 6
- Alvar Aallon Katu 2
- Olutryyvinkuja
- Vapaudenkatu 8
- Hämeenkatu 4
- Rusokinkatu
- Ilmarisenkatu 11
- Sarvivuorentie 6